Lähtö

Loppu fiilikset

Viimeinen iltani Madridissa on näköjään koittanut. Kun ajattelen näitä viittä viikkoa jotka ovat nyt menneet aika tuntuu menneen nopeasti mutta myös siltä kuin olisin ollut täällä kuukausia.

Olen helpottunut päästessäni kotiin ja olen odottanut sitä koko viikon. Vaikka kokemus oli hieno ja valaiseva tietyissä asioissa, kaipaan suomalaisia sekä meidän tapoja.

Jään kylläkin kaipaamaan työympäristöäni ja lapsia sekä työryhmää. On surullista ajatella että näitä ihmisiä ei tule koskaan enää näkemään. Vaikka koskaan ei voi tietää mutta silti.

Kissan jonka mainitsin ensimmäisessä tai toisessa postauksessa on edelleen täällä. En tiedä osaanko luokitella häntä ystäväksi tai viholliseksi. Andilla edelleen on käytöshäiriön puuskia jolloin saa yrittää repiä käsiään pois raapivista hampaista tai yrittää juosta sitä nopeammin huoneeseen oven taakse turvaan. Toisella viikolla muistaakseni hän pelästyi minua, hyppäsi reiteeni kynnet ojossa jonka tuloksena oli kolme reikäinen reisi ja veriset uudet housut. Mutta kolmannella viikolla puremisien ja seinille hyppimisien seassa alkoi näkyä kehräämistä. Kissalla mahdollisesti on myös adhd koska sehän ei ikinä pysy kahta sekuntiakaan paikoillaan. Siamilaisella rodulla ymmärtääkseni on vilkkaisuutta ja nopeita mielialanvaihdoksia.

Ja vaikka hän vielä tänä viimeisenä iltanakin on minua ja Alinaa ehtinyt muutaman kerran näykkästä, näky silti on erityisen tyydyttävä ja rauhaisa viiden viikon tulos

Vihjeinä minulla seuraaville lähtijöille on varmaankin että kärsivällisyyttä kannattaa haalia paljon, jo ennen matkaa. Totuteltavaa on paljon koska espanjalaiset eivät ole suomalaisia, en voi painottaa sitä tarpeeksi. Ja rahaa varata paljon enemmän kuin mitä oli suunnitellut koska yllättäen täällä on paljonpaljon halvempaa sekä täällä on primark.